Sivut

27. joulukuuta 2012

Hyvää joulun jälkeistä aikaa.. =)

Hei taas, niin se vain joulu sitten meni ja seuraavaksi odotetaan uutta vuotta..
Joulu meni rattoisissa merkeissä meidän perheen osalta. Tosin pitihän se yksi katastrofi olla tällekin joululle ja sen tarjosi sitten vaihteeksi kinkku.. Me kun ostettiin aiemmin jo suunnaton 12 kg kinkku pakkaseen ja sitä sitten yötä myöten paisteltiin, että saataisiin aattona aamupalalle kinkkua. No saatin kyllä, mutta tuli vähän ylikypsää ja melkoinen sotku. Minä laitoin kinkun uuniin klo 22.00 ja yleensä se "tunti/kilo" on pitänyt aika hyvin kutinsa. No laitoin yöllä kellon soimaan, että käyn katsomassa tilannetta ja tyhjentämässä peltiä niin pellillä ei ollutkaan mitään... Minähän sitten ajattelin, että ne on kaikki vielä jotenkin pysynyt siellä pussissa, kun heilutin sitä kinkkua niin rupesi nesteet lorisemaan. Laitoin pellin paremmin alle ja menin takaisin nukkumaan. Lämpomittari näytti silloin 67 astetta.
No poika herätti minut seuraavan kerran klo 8 ja menin taas katsomaan kinkkua ja joo'o, olisi saanut vähän tiheämminkin käydä. Nytpäs olikin meinaa mittari jo 87 astetta ja pelti tulvi nestettä. Todellakin tulvi, meinaa uunin pohja oli täynnä rasvaa ja vielä siellä alla olevassa peltilaatikossakin se muovinen "kaatoallas" oli täynnä ja osa oli vielä toisellakin pellillä siellä laatikossa.. =) Mutta kinkusta tuli HYVÄÄÄÄ! Ennen on tehty ohjeen mukaan ja otettu 74 asteessa pois, mutta nyt tuli maittavaa vaikka olikin ylikypsää.
Tänään olen sitten tyhjentänyt pellit rasvoista maitopurkkiin pakastumaan parvekkeelle ja pessyt ne pellit, mutta uuninpesuainekaan ei halunnut purra siihen pohjalle palaneeseen nesteeseen.. Saa nähdä kauanko menee, että saan sen puhtaaksi..  No pitäähän sitä jotain tekemistä olla viikonlopuksi..=)

Muuten joulu meni ihan mukavasti ja rennosti. Aattona pukki oli käynyt jo yöllä ja aamupalan jälkeen avattiinkin jo lahjoja. Lounaan jälkeen käytiin päiväkahvilla minun papan (lasten isopapan) luona ja sen jälkeen vietiin haudoille kynttilöitä. Illalla odotti sitten jouluateria kotona. Joulupäivänä olikin sitten vierailua kyllikseen, kun käytiin ensin appiukon luona lounaalla ja sieltä minun vanhempien luokse kahville. Illalla olikin ihana rauhoittua sitten kotiin. Tapaninpäivänä totesin, että jouluruokaa on vielä paljonkin jäljellä ja päätin soittaa anopin ja hänen siskonsa meille päivälliselle ja niin syötiin loputkin jouluruuat (paitsi kinkku) ja hyvää oli kun seurassa sai syödä omassa kotona. Tietää ainakin mitä saa ja, että ruoka riittää kaikille kun itse tekee.. Nimim. perunat loppui appilassa kesken vaikka siellä on kaksi kokkia hääräämässä =/...

Nyt sitten on palattu jo normaaliin arkeen ja tänään piti käydä töissäkin.. Ainut ero normaaliin aamuun oli, että koulut kun oli kiinni, niin piti poika viedä tilapäishoitoon eri paikkaan ja minulla oli lappu, jossa oli vain osoite. No osoite löytyi, mutta siellä olikin useampi rakennus ja ensimmäisestä ohjattiin toiseen ja siellä taas oli kaikki ovet kiinni ja valtava tuulikaappi, joten vaikka koputtelin, ei kukaan kuullut. Myöhästyin töistä 15 min, kun piti odotella, että tulee joku joka kertoo mihin mennä.. No osaanpahan huomenna kun pitää hoitaa molemmat pojat aamulla, kun mies lähtee töihin jo klo 04.00.

No jospa sitä lähtis laittaan lapsille iltapalaa niin jaksetaan nousta aikaisin huomenna. Minä teenkin huomenna kaksi työvuoroa, joten ei tarvitse miettiä mitä teen huomenna. Saanpahan sitten olla lasten kanssa maanantain kotona.

Laitan tähän vähän tätä minun joulukorttisavottaa, kun lupasin aikaisemmin ja nyt asianosaiset ovat omansa jo (toivottavasti) saaneet.. =) Kortit ovan pitkiä ja niissä on pilvipaperia tuossa valkoisena alla ja sen päällä erilaisia joululaulunsanoja tulostettu normaalille tulostuspaperille. Vähän lumihiutaleita ja toivotus-tarroja sekä sydämiä. Valitettavasti kameran huonon laadun vuoksi en saanut järkevän näköistä kuvaa yksittäin kortista, joten tässä nyt tämmöinen vähän ylimalkainen kuva isommasta rykelmästä.

Joulukortit 2012



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti