Sivut

27. elokuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Moi vaan! Tässä on ollut taas semmoista hullunmyllyä, etten ole paljon ehtinyt koneella istua.. saatikka kirjoitella tänne.. Nyt olen sitten ehtinyt aloittaa opiskelunkin. Onneksi koulua on vain 2 - 3 iltaa viikossa ja työpäivätkin kun ovat vain 5 tuntia niin jää vähän aikaa perheellekin. Nyt minua on yritetty vielä houkutella yhteen liittoon hallituksen jäseneksi ja vielä konsulentiksikin niin piti jo laittaa vähän jarruja päälle, että katsotaan tämä koulu ensin alta pois.. =)

Kerkesimpäs minä käydä jo mustikoitakin poimimassa noi 3,5 kg ja tein ensimmäisen mustikkarahkapiirakankin ja olihan hyvää.. Kuvat oli kadonnut jonnekin koneelta, mutta voin laittaa jossain vaiheessa sen ohjeen tänne kunhan sen löydän tuolta laatikon kätköistä.. =) Hyvää oli ja töissä maistui kun vein sen sinne vakinaistamisen kunniaksi..

Muutenpa en ole leiponut, mutta yhden ihanan jälkiruuan tein hirvipaistin kaveriksi.. Laitoin lasiin ensin tuorejuustoa jonka maustoin sokerilla ja vaniljasokerilla, sitten kaurakeksimurusia, vatkattua vaniljakastiketta, pensasmustikoita, taas keksiä ja kermaa yms.. kerroksittain kaikki... Olihan hyvää!! Ihan kuin olisi syönyt juustokakkua lasista.. =) ja ne tuoreet pensasmustikat kruunasi koko komeuden. Ensi kerralla laitan kyllä vaan sen juuston sinne väliin niin sekoittuu paremmin maut.. Suosittelen!

Kävin muuten lenkkeilemässäkin noin 3000 muun likan kanssa Oulun upeissa maisemissa. Olihan kivaa, vaikka vettä ei ollutkaan tarjolla oikeastaan koko päivänä.. Yhden lasin sain lenkin jälkeen.. =( Mutta ne hunksit.. ; ) olihan ne komeita ja timmissä kunnossa.. Likkoja oli tosiaan liikkeellä ihan mukava määrä.. tässä vähän tuntumaa..

Odotellaan alkuveryttelyä







Likkojen lenkki 2012 Oulussa




















Hunksit faneja tervehtämässä keikan jälkeen















Korttejakin olen ehtinyt värkätä jo kaksin kappalein.. Lapsuuden ystäväni saavutti myös maagisen 30 vuoden iän ja hänelle tein kortin.. Valitettavasti siinä tuli taas kiirettä ja unohdin tyystin kuvata sen, joten pyysin ystävääni lähettämään minulle siitä kuvan.. Saatte sen tänne, kun minä saan sen itselleni..

Toinen kortti meni poikani uudelle eskarikaverille, joka täytti 7 vuotta. Poika aloitti uudessa eskarissa nyt elokuussa ja sieltä on tullut jo niin hyvä kaveri, että hän halusi nimenomaan meidän kirpun kutsua syntymäpäivilleen! Ihanaa kun lapset ystävystyvät niin nopeasti! Synttäreillä oli teemana Spiderman ja pitihän se tehdä teeman mukainen korttikin. Tämmöinen siitä tuli:

Spiderman kortti
Nuo palloreunat tuolla verkon vierellä ei tullut ihan niin kuin suunnittelin, mutta haitanneeko tuo.. =) Sisäpuoli on samaa seittikuviota sillä erotuksella, että vasemmalla puolella on myös pieni hämähäkki kiipeilemässä.. =)

Oli kai sitä tässä taas päivittelyä vähäksi aikaa.. laittelen kuvia ja ohjeita kunhan tässä taas kerkeän..  Seuraavaan kertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti